Tyytyväinen kirjoittaja

Kirjani numero 3 etenee. Teksti ja kuvat lähtivät tänään taittoon ja kuukauden päästä toivon pitäväni lasta käsissäni. Lisää myöhemmin, mutta tässä on tuleva kansiteksti. Ennakkotilauksia otan mielelläni vastaan jo nyt.

”Minä Anna Quist olen ollut monessa mukana. Pappilanneiti kotona Kurkijoella. Kotitalousopettajana maan ensimmäinen. Kirjailija ja toimittaja. Kaupunginvaltuutettu. Järjestönainen nuoresta pitäen. Seitsemän lapsen äiti. Ja viimeksi lähes jalaton kamreerska, kun kaljakärryt ajoivat jalkojeni yli Viipurin torilla. Nyt minä makaan pahan influenssan kourissa Kivelän sairaalassa, murehdin sotaa ja odotan pääsenkö vielä kotiin. Siellä minä paranisin ja nousisin vielä jaloillenikin.”

Siitä on jo 125 vuotta, kun Anna Olsoni (1864-1943) vuonna 1891 käynnisti Helsingin Kasvatusopillisen keittokoulun oltuaan sitä ennen Suomen Naisyhdistyksen lähettämänä ja Aurora Karamzinin tukemana ulkomailla opiskelemassa. Neljän työntäyteisen vuoden kuluttua Anna vihittiin viipurilaisen lääninsihteeri Aloys Quistin kanssa, josta myöhemmin tuli Viipurin kaupunginkamreeri. Annan työura ei kuitenkaan päättynyt avioliittoon, vaan hän teki merkittävän karriäärin viipurilaisena opettajana,  järjestövaikuttajana ja kunnallispoliitikkona. Missä tekijää tarvittiin, siellä Anna tarttui riuskasti toimeen.

Quistit kokivat kolme raskasta sotaa. Vuoden 1918 sota pyyhkäisi läpi iloisen, kansainvälisen Viipurin ja muutti sen ankeaksi punakaupungiksi. Anna osallistui sotaan ompelemalla ja ompeluttamalla salaa alusvaatteita tuhannella valkosoturille. Salainen toiminta oli jo sortovuosien aikana tullut tutuksi, sillä hän edusti Viipurissa maanalaista Naiskagaalia. Sota ehkä muutti Annan asenteita, sillä kahden valtuustokauden jälkeen (1920 - 27) hän keskittyi naisliikkeeseen, erityisesti Martta-toimintaan. Perustipa ”kamreerskatäti” Viipuriin Marttojen talouskoulunkin, joka jatkosodan jälkeisten evakkovaiheiden jälkeen toimi Lappeenrannassa.

Talvisodan alkupäivinä myös Quistit joutuivat lähtemään evakkoon. Uusi koti löytyi Helsingistä eikä Anna enää sen jälkeen nähnyt rakasta kotikaupunkiaan.

Kirja on yhdistelmä faktaa ja vähän fiktiotakin, Annan itsensä kertomana. Anna on vielä tänäkin päivänä esikuva monelle naiselle, eikä syyttä. Kirja luotaa samalla Annan silmin koko kotitalousalan kehitystä."