Suusta-suuhun-markkinointi ja lukijoiden suosittelu on osoittautunut kaikkein tehokkaimmaksi markkinointitavaksi. Tällainen omakustanteen/palvelukustanteen tekijä ei paljon omilla rahoillaan mainosta, ellei ole upporikas. Vähän tosin olen sitäkin kokeillut pikkulehdykässä, jonka lukijoiden mitä suurimmassa määrin piti olla kohderyhmää. . Myyntitulos: 2 kpl. Huomattavasti parempi saalis syntyi, kun pääsin itse kertomaan samalle porukalle kirjastani. Toinen esimerkki: lähettelin ensimmäisestä kirjastani sähköpostia yli kolmellekymmenelle tutulle, jotka vielä olivat opiskelukavereita. Myyntitulos: 0 kpl. Yksi sentään onnitteli ja toinen ilmoitti "joskus" lukevansa kirjan.
Itse ainakin olen niin utelias, että jos huomaan jonkun vähänkin tutun julkaisseen jotain, niin melkein poikkeuksetta hankin kirjan, jos se ei ihan mahdottomalta kuulosta.
Mutta ei pidä masentua. Pitää vaan keksiä uusia kikka-kakkosia, tyrkyttää itseään vaikka puhumaan esimerkiksi kirjastoon tai etenkin johonkin omaan yhdistykseensä - kaikkihan me varmaan johonkin kuulumme. Ja onhan niitä kaikenlaisia kyläkoulun myyjäisiä ja muita tapahtumia, joista saa pöydän pienellä rahalla. Eikä aina tarvite olla niin tapahtumaakaan, tavallisiin kokouksiinkin voi napata muutaman kirjan kassiinsa.
Minä olen järjestänyt kahdet omat "julkkarit" meille kotiin. Kutsulista riippuu kirjasta. Itse kutsuin muutaman toimittajan, mutta sitäkin enemmän kavereita, sukulaisia ja naapureitakin, joiden arvelin kiinnostuvan kirjasta. Muutama museoihminenkin oli listalla. Lähilehdet reagoivat, pääkaupungin muutama tuttu toimittaja ei ehtinyr korvaansa lopsauttaa.
Sitäkin kannattaa harkita, kenelle lähettää ilmaiskappaleita. Lähisukulaisetkin ovat siinä ja siinä, pyytääkö heiltä maksun vai ei. Useimmat ymmärtävät sanomattakin maksaa. Omille VIP-toimittajille, siis paikallislehtien toimittajille tietenkin, usein jo ennen varsinaista julkistamistilaisuutta. Ja niistä ei todellakaan pidä mennä perimään maksua!
Sen sijaan muun lehdistön arvostelukappaleet ovat vähän kiemuraisempi juttu. Tietty määrä lähtee minun tapauksessani suoraan painosta antamani ehdotuksen mukaan, mutta ompa minulle käynyt niinkin, että nimeltä tuttu toimittaja tilasi kerralla molemmat kirjani. Hänellä ei varmaan ollut epäiluystäkään siitä, että painotuotteet olivat menneet toimitukseen, kun kjerta suuri juttukin niistä oli tehty. Kun tämän paiosta tehdyn kirjatilauksen jäkikäteen huomasin, arvasin noin 99 prosentin varmuudella, että kirjat menivätkin hänen sukulaiselleen. Tuttavalleni, joka ilmeisesti varakkaana ihmisenä ei itse kehdannut kerjätä ilmaiskappaleita. Kritiikistä en ole nähnyt häntääkään missään, saati laajemmasta toimituksellisesta jutusta... Mutta jos toimittaja aidosti on kiinnostunut kirjasta tehdäkseen siitä vaikka miten pienen jutunpätkän, niin kappale lähtee vaikka lentopostissa ja tietenkin veloituksetta. Otan tämän sen takia esille, että en usko monenkaaan tietävän, jotta kirjailija ei näistä kappaleista saa tekijänpalkkiota, en minä ainakaan.
Jos mitään ei yritä, voi vain katsella aidan raosta vihreämpää ruohoa tai vaaleanpunaisempia ruusuja, manata autotallin seinustaa lämmittäviä kirjalaatikoitaan ja kuvitella, että "ne muut" tienaavat huimia summia. Sehän ei alkuukaan pidä paikkaansa. Itse olen hyvin tyyväinen palvelukustannesysteemiin, josta minulla on nyt Mediapinnan kanssa kahden kirjan kokemus. Sieltä voin tilata kirjojani hyvin pieninä erinä. Nytkin mietin, otanko 10 vai 20 kappaletta. Perustilaus on sata kappaletta, mutta se on mennä hupsahtanut melkein jo alkurytinöissä. Omasta aktiivisuudesta riippuu, saanko kokonaan kotiiutettua kirjaan sijoittamani euron setelit.
.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti